Shawn Michaels

Wikipedia

Ohjattu sivulta HBK
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Shawn Michaels

Michael Shawn Hickenbottom (s. 22. heinäkuuta 1965) on entinen yhdysvaltalainen showpainija, joka tunnettiin paremmin kehänimellä Shawn Michaels. Michaels on työskennellyt World Wrestling Entertainment -promootiossa vuodesta 1987.

Michaels on nelinkertainen mestari WWE:ssä, voitettuaan WWE:n mestaruuden kolmesti 1990-luvulla ja maailmanmestaruuden vuonna 2002. Michaelsin ura miltei katkesi vuonna 1998 saadun selkävamman vuoksi, mutta hän palasi kehään neljän vuoden tauon jälkeen vuonna 2002 ja on paininut siitä lähtien. Shawn Michaels työskenteli WWE:n RAW-show'ssa, jossa hän muodosti yhdessä hyvän ystävänsä Triple H:n kanssa D-Generation X -nimisen Tag Team -joukkueen. DX oli alun perin Michaelsin, Triple H:n (tuolloin Hunter Hearst Helmsley) sekä muutaman muun painijan muodostama ryhmä 1990-luvun lopulla, ja se syntyi uudestaan vuonna 2006 Triple H:n ja Michaelsin jouduttua juonikuviossa Vince McMahonin kanssa vastakkain. 1990-luvun alussa Shawn Michaels muodosti joukkueen nimeltä The Rockers Marty Jannettyn kanssa, mutta joukkue kaatui Shawnin iskettyä Martylle Sweet Chin Musicin Brutus Beefcaken järjestämässä Barber Shop -talk-show'ssa. Joukkue on kuitenkin vielä 2000-luvullakin tehnyt yhden illan paluita.

Shawn Michaels tunnetaan erityisesti ns. Montreal Screwjob -tapahtumasta, kun hän voitti mestaruuden Bret Hartilta Survivor Seriesissä vuonna 1997 siten, että WWF:n promoottori Vince McMahon huijasi Hartia päättämällä ottelun normaalia aikaisemmin ja vieläpä HBK:n voittoon. Michaelsin ja Bret Hartin välit katkesivat, niinpä Hartia ei ole sen jälkeen WWE:ssä näkynyt, mikä varmasti osittain johtuu HBK:n läsnäolosta. Vuoden 2007 alussa Triple H loukkaantui ottelussa Randy Ortonia ja Edgea vastaan ja D-Generation X hajosi. Myöhemmin Shawn Michaels perusti joukkueen John Cenan kanssa, mutta tämäkin joukkue hajosi, kun HBK eliminoi John Cenan. Judgment Dayssa Randy Orton "tuhosi" Shawnin, mutta todellisuudessa jo vuoden oli huhuttu että hän joutuu polvensa takia sairauslomalle, ja se pitkittyi kyseiseen PPV-tapahtumaan asti. Shawn Michaels kuitenkin palasi WWE:ehen pari kuukautta myöhemmin Rawissa ja hän teki Randy Ortonille Sweet Chin Musicin. Shawn Michaels yritti kerran myös voittaa WWE'n mestaruuden Ortonilta mutta epäonnistuneena. Vuoden 2008 WrestleMania XXIV:ssä Michaels soitteli Sweet Chin Musicillä Ric Flairin eläkkeelle Career Threatening-ottelussa. Shawn Michaels oli kaikkein ensimmäisen Elimination Chamberin voittaja ja Shawn Michaels oli ensimmäinen Grand Slam mestari. Grand Slam mestaruuteen tarvitaan joku kolmesta päävyöstä, Intercontinentalvyö ja jompikumpi tag team -vöistä. Shawn otteli myös ensimmäisessä Ladder-matsissa, sekä ensimmäisessä Hell in a Cell -ottelussa. Hell in a Cell -ottelun hän voitti ja Ladder-matsin hän hävisi.

Shawn Michaels joutui lopettamaan painiuransa vakavan silmävamman vuoksi vuonna 2008. Silmävamman aiheutti Chris Jericho potkimalla ja hakkaamalla Michaelsin silmää monessa ottelussa. Shawn päätti ensimmäisen kerran elämässään totella lääkärinsä käskyä, ja lopettaa uransa. Shawnin silmän verkkokalvo on revennyt ja vaurioitunut. Lääkäri ei osaa sanoa vielä jääkö silmään pysyviä vammoja tai menettääkö hän näkönsä silmästä. Useiden epäilyiden mukaan tämä on vain storyline. Koska muuten Chris Jericho olisi lopettanut silmäkulmaan lyömisen. Michaels ei lopettanut, vaikka hänellä oli silmävammoja, vaan jatkoi Chris Jerichon piinaamista. Lopettaminen oli lomailua Shawnin heikentyneiden paikkojen takia. Kun Shawn palasi hän alkoi jahdata Chris Jerichon World Heavyweight -mestaruutta. Shawn hävisi Ladder-ottelun World Heavyweight -mestaruudesta. Shawn Michaels joutui talousvaikeuksien kautta JBL:än työntekijäksi, mutta sai No Way Out:in jälkeen tarvittavan sekin kun hän voitti JBL:än. Raw'ssa hän voitti JBL:än ja joutui karsimaan siitä kuka ottelee Undertakeria vastaan WrestleManiassa. 3. Maaliskuuta hän selätti ensimmäisenä miehenä Vladimir Kozlovin ja täten hän pääsee ottelemaan Undertakeria vastaan WrestleManiassa. Hän kuitenkin hävisi matsin, kun Michaels oli yrittänyt tehdä Moonsaultia Undertakerin päälle, Undertaker ei kaatunutkaan ja Undertaker väänsi siitä Tombstonen ja selätti.

Shawn Michaels palasi SummerSlam 2009:ssä Triple H:n kanssa Tag Team-ottelussa Legacya(Ted DiBiase jr ja Cody Rhodes) vastaan ja he voittivat Legacyn.Breaking Point tapahtumassa Dx hävisi Legacylle Submissions Count Anywhere matsissa kun Rhodes teki Michaelssille Figure Four Leg Login ja Dibiase teki Million Dollar Dreamin tolpan ympäri. Hell in a Cellissä Dx:llä ja Legacy:llä oli Hell in a Cell matsi, jonka Dx voitti. WWE TLC:ssä DX voitti Unified WWE Tag Team Championshipit Chris Jericholta ja Big Showlta.

WrestleMania 26:ssa Shawn joutui lopettamaan WWE-uransa hävittyään Undertakerille Streak vs. Career (Undertakerin voittoputki vastaan Michaelsin ura) matsissa.

[muokkaa] Liikkeet

Sweet Chin Music on Shawnin toinen viimeistelyliike. Siinä Shawn siirtyy köysien nurkkaan, tömistää lattiiaa, ottaa pari askelta eteenpäin ja potkaisee vastustajaa leukaan. Myös on toinen versio Sweet Chin Musicista, että Shawn tekee sen satunnaisesti, vaikkapa jos vastustaja on nousemassa ja hän iskee salamannopeasti.

Modified Figure Four Leg Lock on Shawnin luovutusliike, jossa vastustaja on alussa selällään. Aluksi Shawn ottaa vastustajaa molemmista jaloista, asettaa toisen jalkansa oikean jalan taakse. Sitten hän laittaa jalat ristiin, kaatuu selälleen asettaen oman jalkansa vastustajan jalan alle. Liike on tribuutti Ric Flairille, jonka uran Shawn päätti vuoden WrestleManiassa XXIV:ssä.

Michaels on ennen käyttänyt luovutusliikettä Sharpshooteria, jonka hän otti ensimmäisen kerran käyttöön surullisen kuuluisassa ns. Montreal Screwjobissa Bret Hartia vastaan. Vuosien varrella Michaels on käyttänyt paljon myös Elbow Drop-hyppyä, niin kehätolpalta että tikapuiltakin.

Michaelsin entisiä liikkeitä ovat myös olleet Teardrop Suplex, jota hän käytti 90-luvulla. Hän on myös käyttänyt Spike Piledriveriä 90-luvulla.

Crossface Chris Benoit käytti tätä liikettä aina kuolemaansa asti. Kun Benoit kuoli, Shawn alkoi käyttämään kyseistä liikettä mm: Randy Ortoniin, Cenaan ja Undertakeriin Wrestlemania 25:ssa.

[muokkaa] Saavutukset

AWA

  • 2x AWA World Tag Team Champion
  • AWA Tag Team Champion(2)
  • AWA Southern Tag Team Champion

TASW

  • TASW Texas Tag Team Champion(2)

TWA

  • TWA Heavyweight Champion

NWA

  • NWA Central States Tag Team Champion

WWE'

  • Ensimmäinen WWE Grand Slam mestari (Grand Slam mestaruuteen tarvitaan WWE:n tai world heavyweight mestaruus,Intercontiental mestaruus,Euroopan mestaruus,WWE Tag Team tai World Tag Team mestaruus)
  • WWE World Heavyweight Championship (1)
  • WWE Championship (3)
  • WWE Intercontiental Championship (3)
  • WWE European Championship (1)
  • WWE Royal Rumble Voittaja (1995 & 1996)
  • Unified WWE Tag Team Championship (yhden kerran triple h:n kanssa)

Muut

  • Match of the Year (10) (2009,2008,2007,2006,2005,2004,1996,1995,1994,1993)
  • Most Popular Wrestler (1995,1996)
  • March 2003 BS4E Hall of Fame Inductee
  • Most Charismatic (1995, 1996)
  • Tag Team of the Year (1989) Marty Jannettyn kanssa (Rockers)
  • Worst Feud of the Year (2006) Triple H vs. Shane and Vince McMahon

[muokkaa] Aiheesta muualla